Viihdelinna


Rakkaudesta viihteeseen ja pelottomuudesta stunnteihin

Talonväki

Yrityksen johdossa häärää pariskunta, Jason ja Telma Titogov (kuva), jotka avioituivat vuonna 2010 ja muuttivat Suomeen 2015. Oman yrityksen he perustivat vuoden 2017 alussa ja pääsivät muuttamaan Pohjanmaalle keväällä 2017.
Telma on iältään 35-vuotias ja hänellä on vaaleat silkkiset hiukset, jotka hän sitoo yleensä nutturalle tai tiukalle poninhännälle. Vaatetukseltaan Telma on hyvin käytännönläheinen ja vaihtaa usein vaatteita työpäivänkin aikana askareiden sekä sään mukaan. Hevosten lisäksi intohimona on vaate- ja varustesuunnittelu. Telma onkin tiivissä yhteistyössä vaattureiden ja satulaseppien kanssa, sekä osallistuu rekvisiitan huoltoon ja uusimiseen ilolla. Telma vastaa yrityksen imagosta ja tapahtumamyynnistä, sekä kykenee kaikkiin näytöksiin ja on usein mukana tapahtumissa.
Jason on iältään 40-vuotias, hänellä on lyhyet tummat hiukset joita hän värjää useasti. Hiukset ovat yleensä mustat, mutta saattavat vaihtaa väriä myös punaisiksi. Huumorintajuinen ”vanhaukko”, joka jaksaa viihdyttää niin yleisöä kuin työntekijöitäkin. Vakavoituu hevosten kanssa ja onkin taitava kouluratsastaja, jolla on hyvä kehonhallinta. Vastaa taitoratsastusryhmästä ja hevosten peruskoulutustasosta, sekä pitää myös ratsastustunteja ja tekee kaiken mitä pyydetään.

Tallihenkilökunta

Tallimestari Vivian Wilson kuva ja tytär Elin Wilson (kuva) asuvat rannan ”mummonmökissä”, jossa on molemmille omat huoneet, remontoitu siisti keittiö ja kylpytilat. Heillä on myös koira Vilma (kuva) sekä kissa Simo (kuva), ), jotka molemmat kuljeksivat vapaina tallin alueella. Simo pysyttelee yleensä omissa oloissaan, mutta Vilma on hyvin sosiaalinen ja rauhallinen koira. Se ei pahemmin hötkyile, vaikka jotain ikävämpää sattuisi.
Vivian, tuttujen kesken Viivi, on iältään 39-vuotta ja kotoisin Saksasta. Hän muutti kuitenkin rakkauden perässä Liettuaan ja päätyi sieltä Venäjälle pienen tyttären kanssa. Vivian kiersi sirkuksen mukana ja asettui Suomeen kun kiertueelta tutuksi tulleet Jason ja Telma perustivat yrityksen. Viivi on hyvin toimelias nainen, joka osaa hyvin lukea niin eläimiä, kuin myös ihmisiä. Ikävä kyllä se ei vaikuta hänen omaan rakkauselämäänsä, mutta nainen ei lannistu vaan omien sanojensa mukaan elää villiä sinkkuelämää. Kuitenkin hän on myös hyvin huolehtiva äiti, ja muodostaa työyhteisöön hyvän ilmapiirin.
Elin puolestaan on 12-vuotias nuori neiti, joka on hyvin määrätietoinen tavoitteistaan. Hän aikoo ratsuttajaksi ja on myös aidon kiinnostunut showurheilusta. Kuitenkin toistaiseksi haluaa keskittyä perusratsastukseen ja koulunkäyntiin. Tämä melkein kympin oppilas tekee aina läksyt ennen tallille tuloa ja tarvittaessa lukee kokeisiin myös tallilla. Elinillä on pieni mutta tiivis ystäväpiiri.

Hevosenhoitaja Laura Jeng (kuva) asuu pihapiirin pikkumökissä yhdessä koiransa Jeron (kuva) kanssa. Jero on kiltti leikattu uroskoira, joka rakastaa lenkkeilyä ja liikuntaa. Sillä on pihassa oma juoksulieka, jossa se on kiinni tuntien aikana. Mikäli tallilla ei ole tungosta, saa leikkisä Jerokin olla irti.
Laura on iältään 23-vuotias ja alunperin Liettuasta kotoisin oleva taiteilija. Hän kiersi samassa sirkusporukassa kuin Viivi, mutta asettui alunperin Ruotsiin ja opiskeli groomiksi. Laura muutti Suomeen Viivin pyynnöstä ja toimiikin nyt äärettömän pätevänä hevosenhoitajana. Lauran vastuulla on hevosten yleiskunnon seuraaminen ja Viivin avustaminen. Hän on taitava ratsastaja ja myös peloton stuntratsastaja, joka on tehnyt jo monta roolia erilaisissa näytöksissä ja elokuvissa. Laura viihtyy hyvin Suomessa, vaikka hänen ystäväpiirinsä onkin ulkomailla. Ei niin avoin ihminen, mutta kun Lauraan tutustuu huomaa hänen olevan kerrassaan loistava tyyppi, jolta löytyy kieroutunut huumorintaju ja biletysasetuskin.

Hevosenhoitaja Fiola Erikson (kuva) asuu rannan pikkumökissä yhdessä koiranpentunsa Mangon (kuva) kanssa. Mango on 7 kuukautta vanha beaglen pentu, joka on hyvin sosiaalinen ja liikkuukin tallialueella hyvin tottuneesti. Kuitenkin hyvin paljon emäntänsä perään.
Fiola on käynyt akrobatiakoulutuksen Suomessa, eikä ole juuri kiertänyt maata tai maailmaa. Hän on teatteritaiteessa esiintyvä ja johtaa vikellysjoukkuetta. Fiola työskentelee meillä hevosenhoitajana, sekä esiintyvänä artistina. Fiola on sosiaalinen nainen ja hyvin tiukka hevosten kurin ja käsittelyn suhteen. Mikäli tallille tulee joku huonosti käyttäytyvä hevonen, niin Fiola laittaa sen kyllä kuriin.

Ratsastuksenopettaja, stuntkordinaattori ja koreografi Heli Pennala (kuva) asuu remontoidussa sivutalossa, joka on aikaisemmin ollut palvelusväen asuntona. Helin kanssa samassa talossa asuu hänen kihlattunsa Manuel.
Heli on paljon hevosia ja ihmisiä nähnyt rautainen ammattilainen. Ikää naisella on 28-vuotta, mutta hän on ehtinyt jo toimimaan useissa elokuvissa stuntkoordinaattorina ja taistelukohtauseten koreografina. Nykyisin nainen opettaa ratsastusta ja stuntteja, sekä hän vastaa kaikista taistelukohtausten koreografioista, sekä osallistuu tiiviisti uusien näytösten luomiseen.

Ratsastuksenopettaja, stuntratsastaja ja ratsuttaja Manuel Parl (kuva) asuu remontoidussa sivutalossa, joka on aikaisemmin ollut palvelusväen asuntona. Manuel on kihloissa Helin kanssa ja he asuvat tietysti saman katon alla.
Hämmentävän hyvän hevostenkäsittelytaidon omaava 29-vuotias miehen alku ei koskaan sano ei nähdessään vaikean tai kaltoinkohdellun hevosen. Jos Manuel ei saa hevoseen tuntumaa ja yhteyttä, niin sen paikka ei ainakaan ole meillä. Manuel opettaa luontaista hevoskäsittelyä ja ratsastusta Viihdelinnassa. Mies on koulupainotteinen, mutta ei pelkää hypätä palavaa estettä neljää hevosta ohjastaen ja seisten kahden näiden selässä. Toimii myös ritarina ja tekee paljon elokuvastuntteja.

Hevosenhoitajaharjoittelija Vilma Ikonen (kuva) asuu tallin yläkerrassa leirinvetäjän huoneistossa, johon harjoittelijat majoitetaan.
Vilma on tullut meille Turusta asti harjoittelijaksi. 18-vuotiaalla on loistava asenne elämään ja työntekoon ja hänelle uskaltaa antaa vastuuta ja vaikeitakin hevosia käsiteltäväksi. Paras hän on kuitenkin nuorten hoitajien kanssa, sillä nainen osaa pitää heidät kurissa ilman että tarvitsee huutaa. Tyttö on ottanut elämäntehtäväkseen rekvisiitan ja ratsastusalueiden huollon. Vilma on supernopea ja tarkka siivoamaan karsinat, joten hänelle jää aikaa tehdä kaikkea muuta tarpeellista. Nainen harvoin seisoo paikoillaan.

Esiintyjät

Ratsastaja ja lähitaistelija, jousiampuja Sari Lieto (kuva) asuu Koskuen puolella perheensä kera. Perheeseen kuuluu mies, Marko, ja ratsastavat tyttäret 17-vuotias Saana (kuva) ja 15-vuotias Matilda (kuva).
Liedon perhe on hyvinkin tuttu näky Viihdelinnan alueella. Sari ratsastaa tunneilla ja näytöksissä, tyttäret käyvät tunneilla ja Saana treenaa näytöksiä varten. Marko on täydellinen huoltaja ja kaiken lisäksi seppä, joka on opetellut myös kengittämään vaikkei niinkään hevosihminen olekaan. Marko harrastaa myös keskiaikaa ja onkin tuttu näky keskiaikamarkkinoilla takomassa ja myymässä upeita tuotteitaan. Sari on ammatiltaan lastenlääkäri, joten ensiapu on yleensä hoidettu ominkeinoin tapahtumissa.

Stuntratsastaja ja ritari Jarmo Ivaska (kuva) asuu Korvajärvellä, eli toisella puolella Ikkeläjärveä.
Jarmo on kuljetusalan rautainen ammattilainen, ajaa ammatikseen säiliöautoa ja on yleensä poissa maisemista kolme päivää viikossa. Muut päivät hän on kotosalla tai tekee lyhyitä huolto- tai siirtokeikkoja. Myös autonasentajan ammattitaidon omaava 31-vuotias perheetön, huumorintajuinen mies pyörii usein Viihdelinnan alueella ja naurattaa naisia. Osaa olla myös avuksi, sillä hoitaa ajoneuvojemme kunnossapidon ja maksaa sillä ratsastuksiaan.

Stuntratsastaja ja ritari Elias Ivaska (kuva) asuu Korvajärvellä, eli toisella puolella Ikkeläjärveä Jarmon kanssa samassa talossa.
Elias on Jarmon isoveljen poika, joka muutti isänsä kuoltua setänsä luokse. 20-vuotias media-alan moniosaaja. Tekee myös koodauksia ja on innokas kuvaaja, niin videot kuin stillkuvatkin ovat Eliaksen heiniä. Elias päivittää yrityksen nettisivuja ja auttaa muutenkin Telmaa paljon yritykseen liittyvissä asioissa. Osaava ratsastaja, joka on nyt löytänyt itsensä uudelleen ratsastajana kun pääsi treenaamaan ritarin töitä.