Talli


Kuvat © Jacques Toffi

Kukapa olisi alle puolessa vuodessa uskonut tallitoiminnan laajenemiseen moninkertaiseksi. Alunperin tilan vanha navetta kunnostettiin kuudelle hevoselle ja siihen modernisoitiin hyvät säilytystilat kuivikkeille, rehuille ja isommille esineille, kuten nykyisin valjakkovaunuilla, ravikärryille ja avant työkoneille. Olemassa on edelleen tuo kodikas "maalaistalli", kuudelle hevoselle tilavissa karsinoissa. Tallissa on myös lämmin satula huone ja loimille säilytys ja kuivaustilaa kuivarissa. Tallin käytävällä oli alunperin vain letku, jolla voi pestä käytäväällä hevosen ja vedet valuu viistojen mukana lattiakaivoon. Kuitenkin nopeasti tila kävi pieneksi ja viereinen lato remontoitiin pihatoksi. Pihatossa on vain makuuhalli, eteinen ja pieni varustehuone. Loimet kuivatetaan tallin puolella. Pihatossa on tilaa 6 hevoselle tai ponille, ne syövät vapaata heinää kaukalosta ja ruokitaan 3 kertaa päivässä väkirehuilla.

Talli laajeni lisäsiivellä, johon rakennettiin 45 hevoselle karsinat. Nämä karsinat ovat hiukan paremmin ilmastoituja ja nykyaikaisia. Ne eivät ole kuitenkaan niin isoja kuin Navetan puolen, mutta mukavuudet ovat huipussaan. Karsinoista löytyy heinähäkit, vesiautomaatit, ilmanvaihtoputket ja ikkuna lähes jokaisesta karsinasta ulos, ihanaa luonnon valoa talliin tuo myös kattoikkunat, jotka toimivat kesäisin myös hyvin ilmanvaihdossa apuna automaatti avauksen vuoksi. Ovet ovat liukuovia, joissa on loimitelineet. Käytäväälä on runsaasti tilaa säilyttää myös arkkuja, mikäli sellaiselle on tarvetta ja jokaisen hevosen oven vieressä (kuin naapurin seinässä) on hoitolaatikko johon voi laittaa hevosen hoitotuotteita, eikä niitä tarvitse siis kantaa ees taas. Puisen seinään ruuvatun laatikon alla on koukkuja, johon hevosen suojat ja mahdolliset tarhasuojat voi ripustaa joko pussista tai sitten naruun viritettynä. Hevosen riimu ja käyttöloimet tulee säilyttää hevosen ovessa. Tallissa on myös neljä pesukarsinaa, joista yhdessä löytyy nykyään solarium ja kaksi kuivaushuonetta sekä yksi todela tilava satulahuone, jonka takaseinustalta löytyy toimisto. Tämä talli kulkee nykyisin nimellä Tuntitalli, koska se on lähes kokonaan tuntihevosille suunnattu talli ja se tarjoaa hyvän mahdollisuuden valvoa oppilaita, kun he valmistelevat hevosiaan tunneille. Tuntitalli on myös suunniteltu niin että hevoset voidan laskea vapaaksi ja ne löytävät tiensä ulos isoon laumatarhaan. Tarha valmistuu keväällä 2017 heti kun lumet sulavat ja päästään pystyttämään kunnon aidat. Toistaisesti hevoset ovat kahdessa laumassa vierekkäisissä tarhoissa.

Lisää karsinapaikkoja tarvittiin ja talli laajeni yhä nyt kolmannen kerran ja Lisäsiiven joka nimettiin nyt tuntitalliksi jatkoksi rakennettiin viellä yksi siipi. Talli 2 eli nykyisin Kilpatalli sisältää 21 karsinaa, joista alun perin 5 oli tarkoitettu oreille (jotka nykyisin asuvat omassa tallissa), 4 pesukarsinaa, joista kahdesta löytyy solarium. 2 kuivaushuonetta, 2 tilavaa satulahuonetta, paljon kaappitilaa, joissa voi säilyttää hoitajien varusteita, hevosten rehuja jne. Myös hyllytilaa löytyy tästä tallista kaikkein eniten. Niimpä tämä talli onkin tarkoitettu lähinnä kilpahevosille. Päätalli on asiakashevosten käytössä. Talli on suunniteltu mahdollisimman helpoksi hoitajia ajatellen ja tallin päävastuussa on Alina Jenko, joka toimii kilpahevostenhoitajana. Hän on järjestellyt tallin mieleiseensä järjestykseen, josta hän itse ja muut hoitajat löytävät helpoiten tavarat. Ratsuttajat työskentelevät myös eniten tässä tallissa, joten on otettu huomioon että tilaa tarvitaan. Hevoset laitetaan kuntoon käytävillä ja pesukarsinoissa, sekä tyhjät karsinat ovat aina lakaistuja ja kumimatolla varustettu, jotta siellä voi tarvittaessa laittaa hevosia kuntoon ja ne voivat odottaa hoitamista. Tallista on myös lyhyt matka tarhoille ja kävelytyskoneelle.

Oreja alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän, lisäksi ne tuntuivat olevan hiukan levottomia kilpatallissa kun ympärille on paljon tammoja. Näin ollen oreille päätettiin rakentaa aivan oma "kolhoosi" kävelytyskoneen ja maneesin väliin. Tammojen tarhat ovat lähettyvillä, mutta jykevät aidat ja maisemmoinnin yhteydessä istutetut puut estävät näkyväisyyttä, antaen oreille rauhan. Oritallissa on 23 super tilavaa karsinaa ja paljon säilytystilaa. 4 pesukarsinaa ja kaksi solariumia. Kuten kilpatallissa myös oritallin tyhjiä karsinoita hyödynnetään hoitokarsinoina. Tallista löytyy kaksi isoa kuivaria, jotka on tehty tarkoituksella paljon isommiksi kuin muissa talleissa. Lisäksi tallista löytyy oma pesukone toisesta kuivaushuoneesta. Karsinan ovet ovat liukuovia, mutta hevosilla ei ole kurkistus mhdollisuutta käytävälle turvallisuus syistä. Talli on myös suunniteltu niin että oreja päätään taluttamaan monesta ovesta eikä pesukarsinoillakaan tarvitse ketään ohittaa kun kulkemaan pääsee käytäviä pitkin. Satula huone on valtava, mutta koska talli on erillään muista talleista on siellä oma toimisto, taukotila ja wc. Tallin päävastuussa on Karoliina Reinikka, joka on nuoresta iästään huolimatta osoittautunut hyvinkin napakaksi ja taitavaksi orien käsittelijäksi. Karo pitää paikat, hevoset ja ratsuttajat kurissa. Oritallissa työskentelee harjoittelijoita ja ratsuttajia samalla tavoin kuin Kilpatallissa.

Maalaistalli // Tuntitalli // Kilpatalli // Oritalli
Karsinajärjestys // Tarhajärjestys

Navetan yläkertaan Jouko ramontoi taukotilan, jossa on mukava rupatella ja istuskella töiden välissä tai ennen tuntia. Myös yläkerran varastotilasta löytyy kaappeja hoitajille ja yksityisille. Taukotilassa on pieni keittiö, pitkä tuvan pöytä, jonka ympärillä on mukava istua ja lukea vaikka heppalehtiä tai tehdä koulutehtäviä. Yläkeerasta löytyy myös alkovista neljä nukkumapaikkaa, joten tallilla lepäilykin onnistuu.
Alunperin ei meillä ollut muutakuin kenttä ja maastoja, joissa ratsastella naapuritallin maneesin lisäksi. Kuitenkin nopeasti "kyllästyin" ramppaamaan päivitääin usean hevosen kanssa maneesilla ja Jouko näppäränä rakenteli meille ympyrämaneesin, valmispaketista ja alkoikin välittämään niitä siinä ohessa Suomeen. Halkaisijaltaan tuo maneesi on 27,5 metriä sisältä ja ulkoa noin 30 metriä, eli hieman säilytystilaa ja eristettä. Maneesi on kovillakin pakkasilla todella lämmin ratsastaa.

Osittain Joukon vikana meille kohosi myös alkuvuodesta 2016 iso ratsastusmaneesi. Jouko nimittäin alkoi perehtyä enemmän aiheeseen ja erilaisiin ratsastuspohjiin sekä elementteihin. Hän teki hyvää yhteistyötä ympyrämaneesi firman kanssa ja he saivat tuotettaan jopa kehitettyä Jukon avulla. Jouko kun totesi että tänne Suomen oloihin ei ole järkeä hommata maneesia, joka ei olisi lämpöeristetty. Nyt meillä sitten on lämpöeristetty ja itseasissa myös lämmitetty maneesi katsomolla ja kahviolla varustettuna. Ei tietenkään unohdeta myöskään Wc:tä joka sijaitsee kahviossa, joka erottuu maneesista lasiseinän avulla ja on selkeästi korkeammalla kuin ratsastusaluea. Myös katsomo on nouseva ja selkeästi erotettu maneesista. Maneesin potkureunoihin on rakennettu "kaappeja", joihin puomit on helppo kätkeä katseelta piiloon ja tolpat majailee hyvin katsomon vieressä. Maneesissa on myös hyvät peilit, joten oman ratsastuksen seuraaminen on helppoa. Toinen pääty on kokonaan peileillä "vuorattu", ja myös pitkille sivuille on sijoitettu peilejä.

Toinen maneesi tuli aiheelliseksi, kun tuntitoiminta laajeni ja oli selvää että talvenkin jatkuu tupalatunnit ja yksityistenkin olisi hyvä päästä ratsastamaan. Rakennettiin kilpamaneesiksi suunnitelu isompi maneesi jossa toinen pitkäsivu on kokonaan nousevaa katsomoa. Pohjaan panostettiin entisestään ja siitä saatiinkin huippu pohja etenkin esteratsastusta ajatellen. Maneesit yhdistettiin yhdyskäytävällä, johon saatiin myös hyvä säilytystila johteille, tolpille ja lankuille. Puomit on kätketty samalla tavalla kuin pikkumaneesissakin.


Kuvat © Jacques Toffi

Kilpahevoset

vrh
vrh
vrh
vrh
vrh
vrh
vrh
vrh
vrh
vrh

vrh
vrh
vrh

vrh
vrh

sh
sh
sh
sh
sh
sh
sh

sh
sh
sh
sh

sh
Kenttäratsastus
Esteratsastus
Esteratsastus
Esteratsastus
Esteratsastus
Kouluratsastus
Kenttäratsastus
Esteratsastus
Kouluratsastus
Esteratsastus

Esteratsastus
Kenttäratsastus
Kenttäratsastus

Esteratsastus
Kouluratsastus

Esteratsastus
Kenttäratsastus
Kouluratsastus
Esteratsastus
Esteratsastus
Kenttäratsastus
Esteratsastus

Esteratsastus
Kenttäratsastus
Kouluratsastus
Kaikkeen sopiva

Kenttäratsastus
CIC2
160 cm
115 cm
120 cm
120 cm
GP
Helppo
160cm
GP
140 cm

140 cm
CIC3
CIC4

150 cm
Vaativa A

Porr...
CIC1
Vaativa B
110 cm
100 cm
CIC1
115 cm

110cm
Helppo
Vaativa B
CIC1

Helppo
Perttu
Joni
Paula
Jonna
Perttu
Helena
Perttu
Sissi
Paula
Joni

Joni
Perttu
Paula

Joni
Paula

Joni
Perttu
Paula
Joni
Jonna
Sissi
Hanna

Hanna
Jonna
Helena
Jonna

Hanna

Ajettavat

she
shire
sh
ei ennätystä
Työ ja valjakkoajo
Valjakkoajo
0: 0-0-0
Noviisi
Noviisi
Alex
Susa
Jonna

Tuntihevoset


shet-t
suff-t
nvh-r
sh-t
wA-t
wB-t
rp-r
pnp-t
rp-r
sh-t
sh-r
sph-t
knab-r
fwb-r

sh-t
vrh-r
malo-t
xx-t
at-t
fwb-t
trak-r
vrh-t

suff-o
nf-t
sh-t
sh-t
ewb-t
vrh-t
chwb-r
pre-r

Kaikkeen sopiva
Turnajaisratsu
Kaikkeen sopiva
Kaikkeen sopiva
Kaikkeen sopiva
Kenttäratsastus
Esteratsastus
Kouluratsastus
Kouluratsastus
Kenttäratsastus
Kenttäratsastus
Kouluratsastus
Kouluratsastus
Kaikkeen sopiva

Kenttäratsastus
Esteratsastus
Esteratsastus
Esteratsastus
Turnajaisratsu
Kouluratsastus
Kouluratsastus
Kenttäratsastus

Turnajaisratsu
Esteratsastus
Turnajaisratsu
Esteratsastus
Turnajaisratsu
Esteratsastus
Esteratsastus
Turnajaisratsu


Helppo C, 50 cm
Helppo B, Noviisi
Helppo B, 90cm
Helppo B, 90cm
Helppo B, 90cm
Helppo B, 90cm
Helppo B, 110cm
Helppo A, 60cm
Helppo A, 90cm
Helppo A, 90cm
Helppo A, 100cm
Vaativa B, 80cm
Vaativa B, 100cm
Vaativa B, 110cm

Helppo B, 100cm
Helppo B, 120cm
Helppo A, 100cm
Helppo A, 130cm
Vaativa B, 110cm
Vaativa A, 95cm
Vaativa A, 100cm
Vaativa A, 140cm

Helppo B, Noviisi
Helppo B, 90cm
Helppo B, 100cm
Helppo B, 100cm
Helppo A, 100cm
Helppo A, 110 Helppo A, 130cm
Vaativa B, 90cm

Yksityiset

Webdesign © Shady    Kyseessä on Virtuaalitalli!
Horse picture © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan!